Ristiseiska

ilmaiskierroksia ilman talletusta

Seiskanakin tunnettu ristiseiska on erittäin suosittu korttipeli, jota pelaillaan Suomessa ahkerasti. Se on onnistunut säilymään erilaisten perhe- ja kaveriporukoiden suosikkiajanvietteenä, vaikka varsinkin netti on pullollaan mitä moninaisimpia uusia pelaamismahdollisuuksia.

Mikä on Ristiseiska?

Ristiseiska kuuluu niihin korttipeleihin, joissa tavoitteena on päästä eroon omista korteista ennen muita. Kortit on asetettava pöydälle oikeassa järjestyksessä. Pelissä käytetään tavallista 52 kortin normipakkaa. Jokainen pelaaja yrittää pelata korttinsa peräkkäin maittain nousevassa ja laskevassa järjestyksessä. Ristiseiskaa pelataan tavallisimmin kolmesta viiteen pelaajan kesken, mutta peli toimii oikein mainiosti myös kahdella tai useammalla pelaajalla.

Miten Ristiseiskaa pelataan?

Ristiseiska-pelin aloittaa se pelaaja, jolla on ristiseiska hallussaan. Ensimmäisenä siirtona ristiseiska asetetaan siis pelipöydälle. Tästä eteenpäin kukin pelaaja vuorollaan lisää kortteja pöydälle noudattaen tiettyjä sääntöjä. Järjestys on tämä:

  1. Minkä tahansa maan seiska

  2. Sellaisen maan kuutonen, jonka seiska on jo pöydällä

  3. Sellaisen maan kahdeksikko, jonka seiska ja kuutonen ovat jo pelissä

Kun kuutonen on pelattu, kortteja lisätään siis alaspäin seuraavassa järjestyksessä: 5-4-3-2-ässä. Kahdeksikon päälle kortit asetetaan nousevassa järjestyksessä 9-10-J-Q-K. Kortteja ei tarvitse asettaa limittäin, vaan ne voivat muodostaa omat pinonsa, joissa kuutosesta ässään ja kahdeksasta kuninkaaseen etenevät kortit ovat siis päällekkäin pinossa.

Jokaisen pelaajan on pelattava kortti aina omalla vuorollaan, mikäli se on mahdollista. Normaalisti pelaaja asettaa siis aina yhden kortin kädestään kerrallaan pöytään, paitsi niissä tilanteissa, joissa hän ei voi pelata mitään korttia (tässä tapauksessa pelaaja pyytää korttia), tai kun ässä tai kuningas on pelattu (tällöin pelaaja voi pelata useamman kortin).

ilmaiskierroksia ilman talletusta

Ristiseiska säännöt

Ristiseiskan säännöt ovat pääsääntöisesti aika yksinkertaiset. Vaikka pelin oppiminen käy useimmiten suhteellisen sutjakkaasti, taitava pelaaminen vaatiikin sitten jo enemmän harjoitusta. Perussäännöt menevät niin, että pelin alussa kortit jaetaan kaikille pelaajille mahdollisimman tasaisesti; jos kortteja ei voida jakaa tarkalleen, joillekin pelaajille voi jäädä yksi kortti enemmän kuin toisille.

Peli alkaa siitä, että se pelaaja, jolla on ristiseiska, asettaa sen pöytään. Tämän jälkeen muut pelaajat voivat lisätä kortteja pöytään joko seiskan ylle tai alle. Pelaajat vuorottelevat, ja heidän on aina pelattava kortti, jos se on mahdollista. Jos pelaaja ei voi pelata korttia, hänellä on pari erilaista mahdollisuutta valittavanaan siihen tilanteeseen. Kun sekä perussäännöt että säännöt erityisiin tilanteisiin ovat halussa, voi pelaamisen aloittaa.

Pelin tavoite ja kulku

Ristiseiskan tavoitteena on päästä eroon kaikista omista korteista ennen muita pelaajia. Peli siis alkaa ristiseiskalla, ja sen jälkeen pelaajat lisäävät kortteja seiskojen ympärille nousevassa tai laskevassa järjestyksessä. Peli jatkuu, kunnes joku pelaajista on pelannut kaikki korttinsa, tai siihen, kun vain yhdellä pelaajalla on enää kortteja kädessään. Peli voi päättyä näihin tilanteisiin, tai sitten pelaajat voivat pelata toisen kierroksen.

nopat

Korttien jako pelin alussa

Korttien jakaminen pelin alussa on yksinkertaista: yksi pelaajista toimii jakajana ja jakaa koko korttipakan tasan kaikkien pelaajien kesken. Jos pelaajia on pariton määrä, jotkut pelaajista saavat yhden kortin enemmän kuin toiset. Tämä ei kuitenkaan merkittävästi vaikuta pelin kulkuun, sillä tässä pelissä tuuri ja taktiikka ovat suuremmassa roolissa kuin alussa jaettujen korttien määrä.

Miten voin voittaa?

Ristiseiskassa voittaminen vaatii samoja asioita kuin mitä se yleensäkin korttipeleissä vaatii. Tarvitaan hyvää strategiaa ja onnea. Tärkein tavoite, mihin tässäkin pelissä pyritään, on pelata kortit oikeaan aikaan pöytään. Hyvä pelaaja seuraa koko ajan tarkasti, mitä kortteja pöytään on jo pelattu, ja yrittää ennakoida ja arvata vastustajien liikkeitä.

Ässän ja kuninkaan pelaaminen

Kun pelaaja asettaa ristiseiskassa pöytään ässän tai kuninkaan, hänellä on mahdollisuus jatkaa vuoroaan, koska tämä toimenpide nimittäin sulkee yhden pinon. Yleensä tehdään niin, että valmis pino, joka voi siis olla korttien yhdistelmä 8-K tai sitten 6-A, käännetään nurinpäin. Tämä osoittaa, että pino on tullut valmiiksi. Tämän jälkeen pelaajalla on mahdollisuus lisätä toinen kortti pöydälle. Jos tämäkin kortti on ässä tai kuningas, pelaajan vuoro jatkuu edelleen.

Pelaajan ei kuitenkaan ole näissä tapauksissa pakko jatkaa vuoroaan. Usein saattaakin olla taktisesti paljon järkevämpää säilyttää kortit kädessään sen sijaan, että pelaisi ne heti ensimmäisen tilaisuuden tullen pöytään. Tässä kohdassa voi siis tehdä strategisia siirtoja pelin kokonaistilanteen huomioon ottaen. Voi olla, että korttejaan voikin käyttää myöhemmin pelissä paljon tehokkaammin.

Kortin pyytäminen

Siinä tapauksessa, että pelaaja ei pysty asettamaan yhtään korttia pöydälle, hänen on pyydettävä korttia edelliseltä pelaajalta. Ensimmäisellä kierroksella kortin pyytämistä ei kuitenkaan vaadita; pelaaja voi sanoa ”ohi”, jos hänellä ei ole sopivaa korttia pelattavaksi.

Jos edellisellä pelaajalla taas on vain yksi kortti jäljellä, korttia pyydetään tätä pelaajaa edeltävältä pelaajalta, ja näin jatketaan taaksepäin, kunnes löytyy se pelaaja, jolla on enemmän kuin vain yksi kortti kädessään jäljellä. Jos kaikilla muilla pelaajilla on vain yksi kortti, sovitaan, ettei korttia tarvitse pyytää lainkaan. Kun kortti on pyydetty ja annettu, sitä ei saa näyttää muille pelaajille. Pyytäjä ei myöskään voi pelata saamaansa korttia heti samalla vuorolla, vaikka se sopisikin peliin, vaan vuoro siirtyy tässä kohtaa seuraavalle pelaajalle.

Ristiseiskan historia

Ristiseiska on perinteinen suomalainen korttipeli. On arvioitu, että sitä olisi pelattu Suomessa jo 1800-luvulla. Ristiseiska tunnetaan myös nimillä pihistys, kiusa ja seiska. Simppeleine sääntöineen se on ollut erinomaista tekemistä erityisesti pitkinä pimeinä vuodenaikoina, kun on vietetty paljon aikaa sisätiloissa. Ristiseiskaa löytyy myös muualta kuin Suomesta erinimisinä peleinä. Näitä ovat muun muassa "Fan Tan" ja "Laying Out Sevens". Varsinaisesti se ei siis ole suomalainen peli.

Parhaat vinkit pelaamiseen

Yksi keskeinen vinkki ristiseiskassa pätemiseen on kyky muistaa ja seurata, mitkä kortit ovat jo pelissä. Peli etenee vauhdikkaasti, joten tarkkaavaisuus on ykköstaito. Myös kärsivällisyys on hyvä taito. Saatat joutua tilanteeseen, jossa tuntuu, että oma peli vain junnaa paikallaan. Näissä hetkissä on tärkeää pysyä rauhallisena ja odottaa sitä oikeaa hetkeä. Ristiseiska on peli, joka vaatii sopeutumiskykyä. Tilanne pöydässä muuttuu jatkuvasti, ja pelin kulku voi kääntyä hetkessä. Mestaripelaajat pystyvät reagoimaan nopeasti ja vaihtamaan pelistrategiansa toiseen lennossa.

Pantin rooli ristiseiskassa

Jos ollaan alussa päätetty pelata pistelaskun kanssa, mukaan voidaan ottaa pantti. Pelaajan pitää siis ottaa 25 pisteen pantti silloin, jos hän ei saa lyötyä pöytään yhtään korttia. Seuraavaksi, jos joku toinen pelaaja ei saa pelattua korttia, pantti siirtyy hänelle. Sille pelaajalle, jolle pantti jää pelin lopussa, lasketaan pistesaldoon ne ylimääräiset 25 pistettä kierroksen loputtua. Panttina voidaan käyttää mitä tahansa esinettä.

Ristiseiska termejä

Tässä on joitakin keskeisiä termejä, jotka olisi hyvä tuntea ennen kuin aloittaa pelaamisen:

  1. Ristiseiska. Pelin nimi ja kortti, jolla peli aloitetaan. Ristiseiska tunnetaan myös muilla nimillä, kuten seiska, kiusa, pihistys ja fan-tan.

  2. Ohi. Termi, jota käytetään, kun pelaaja ei voi pelata sopivaa korttia ensimmäisellä kierroksella.

  3. Passaaminen. Tilanne, jossa pelaaja päättää nostaa uuden kortin sen sijaan, että laittaisi kortin pöytään.

  4. Pantti. Pantti on vaihtoehto kortin nostamiselle. Jos pelaajalla ei ole mahdollista pelata korttia, hän joutuu ottamaan pantin, joka voi olla pieni esine, kuten tulitikkurasia.

  5. Käsi. Pelaajan omat kortit, jotka hänellä on käytettävissään pelin aikana.

ilmaiskierroksia ilman talletusta

Ristiseiskan muunnelmia

Ristiseiskaan saa uutta potkua uusilla säännöillä. Voidaan pelata esimerkiksi niin, että seiskat ovat ainoita kortteja, jotka on pakko pelata heti pöydälle – niitä ei saa säästää.

Voidaan pelata myös niin, että seiskan jälkeen täytyy ensin pelata kahdeksikko ennen kuutosta. Tässä versiossa kakkonen on viimeinen kortti seiskasta alaspäin, ja ässä on ensimmäinen kortti seiskasta ylöspäin.

Yksi vaihtoehto on pelata niin, että jos pelissä käytetään pistelaskua, ja pelaaja ottaa pantin, vaikka kortti olisi käynyt pöytään, ja toinen pelaaja huomaa tämän, pantin ottanut pelaaja saa 50 miinuspistettä.

Ristiseiska nettipelinä

Netti tuo ristiseiskaan omat versionsa. Netissä voit haastaa ystäväsi pelin pariin vaikka he olisivat kaukana sinusta. Voit myös saada pelikavereita toiselta puolelta maailmaa. Eikä netissä tarvitse tyytyä vain tuttuihin ja kenties aina samoihin vastustajiin, vaan voi testata taitojaan ja tekniikoitaan myös täysin tuntemattomia pelaajia vastaan. Pelaamiseen tulee ihan uudenlaista jännitystä ja uusia haasteita.

Nettipelien suuri etu on se, että sääntöjä ei tarvitse heti ymmärtää täydellisesti. Niinpä pelin opettelemisesta tulee paljon sujuvampi prosessi. Ei tarvitse huolehtia siitä, onko jokin sääntö jäänyt välistä tai pelataanko väärin – järjestelmä hoitaa nämä jutut puolestasi. Tämä tekee ristiseiskan oppimisesta hauskaa ja mutkatonta. Netissä voikin harjoitella rauhassa etukäteen, jotta on sitten hyvä fyysisissä peleissä.

Miten peli päättyy?

Ristiseiska päättyy, kun yksi pelaajista on päässyt eroon kaikista korteistaan. Tämä pelaaja voittaa. Kaikki muut pelaajat sen sijaan saavat miinuspisteitä käsiinsä jääneistä korteista. Pisteytyssäännöt pitää sopia ennen pelin alkua. Voidaan esimerkiksi sopia, että ässä on 14 pistettä ja muut kortit silmälukujen mukaan (J=11, Q=12, K=13). Tai voidaan sopia, että jokaisesta kädessä olevasta kortista saa yhden pisteen.

Voidaan myös pelata niin, että peli päättyy vasta sitten, kun vain yhdellä pelaajista on kortteja kädessään. Tämä pelaaja häviää pelin ja jakaa seuraavan pelin kortit. Tässä versiossa ei tavallisesti lasketa pisteitä, paitsi jos halutaan pitää kirjaa pelaajien häviöistä.

Yhteenveto

Jos pitää peleistä, joissa pääsee kilpailemaan hyvässä hengessä ja samalla voi kehittää omia strategisia taitoja, ristiseiska on juuri sopiva peli siihen. Se on korttipeleistä kenties yksi mukavammista. Sen pelaaminen on rentoa ja hauskaa – peli ei ole turhan vakava, mutta sen parissa pääsee silti esittelemään taktisia taitojaan.

Usein kysytyt kysymykset

Kyllä, jos panttaamisella tarkoitetaan pantin ottamista. Pantti tarkoittaa tilannetta, jossa pelaaja ei pysty pelaamaan korttiaan, ja alussa on sovittu, että siinä tilanteessa joutuu ottamaan pantin. Pantti voi olla jokin pieni esine, kuten pullon korkki.

Ristiseiskaa voi kutsua tuuripeliksi, vaikka taitojakin tarvitaan. Korttien jakautuminen vaikuttaa peliin, mutta strateginen ajattelu ja erilaiset taktiikat voivat auttaa kompensoimaan alun huonoja kortteja. Sopivasti onnea ja taktisia siirtoja ovat ristiseiskassa hyvä yhdistelmä.

Kyllä, Ristiseiskaa voi pelata myös kahdestaan, mutta se voi käydä pidemmän päälle aika tylsäksi. Tämä johtuu siitä, että kaikki kortit jaetaan käsikorteiksi, jolloin pelaajat tietävät automaattisesti toistensa kortit.